1. Rukous
                                                  2. Laululle
                                                  3. Rannalta
                                                  4. Tähtien laulu
                                                  5. Säf, Säf, Susa
                                                  6. Kesäyö kirkkomaalla
                                                  7. Imandran laulu
                                                  8. Kun päivä paistaa
                                                  9. Oi, kiitos sa Luojani armollinen

Rukous

Neitsyt Maria emonen,
rakas äiti armollinen,
muista sorretun surua,
huolellisen huokumia.

Pyhä neitsyt,
minut pelasta,
armosi yleta minulle.

Oma Poikasi lepytä,
hyvita se hyljätylle,
minulle mitättömälle,
päästäjäksi tuiman tuskan.

Armottasi olen orpo,
synnissä kauan elänyt,
neitsyytesi, nuoruutesi,
kaikkivallan kauneutesi kautta auta,
auta minua, auta, auta minua,
Neitsyt, Neitsyt Maria,
auta, auta minua!

Laululle

Kuin tunturilla puro hiljaa helää,
ja luopi kultatähkät pajurukkaan,
niin sinäkin, sä Laulu, saatat kukkaan
sen ihmismielen, jossa kaiho elää

Ja siksi kiitän sua, Laulu hento:
sä siunaat kaihonkukin elämäni,
sä helkyt silloinkin, kun edessäni
on syksy, jolloin uupuu verten lento.

Rannalta

On suuri sun rantas autius,
Sitä sentään ikävöin,
Miten villisorsan valitus soi kaislikossa öin.

Joku yksinäinen eksynyt,
Joka vilua vaikeroi,
Jok' on kaislikossa kierrellyt eik' emoa löytää voi.


Sun harmajata aaltoas
Olen katsonut kyynelein:
Ens' suruansa itkenyt rannallas munon oma nuoruutein.

On syvään sun kuvasi
Painunut ja sitä ikävöin
Olen villisorsaa kuunnellut mä siellä monin öin.

Tähtien laulu

Kuuletko tähtien kaukaisen laulun
kehdossas siskoni?
Siellä kaukana laulavat kuu sekä tähdet
kuutamon kirkkaalla tiellä.

Laulavat lauluja joita me emme vanhoina
muista ja tiedä.
Tähtien säteet pienimmät meistä
vielä voi tähtihin viedä.

Kerran kun vuosia vuosihin liittyy
ja pitkä on elämän kaari,
tähtien tarhojen soittoon ja lauluun
palaavat mummo ja vaari.

Säf, Säf, Susa

Säf, säf, susa,
Våg, våg, slå,
I sägen mig hvar Ingalill
den unga månde gå?
Hon skrek som en vingskjuten and,
När hon sjönk i sjön,
Det var när sista vår stod grön.
De voro henne gramse vid Östanålid,
Det tog hon sig så illa vid.
De voro henne gramse för gods och gull
Och för hennes unga kärleks skull.
De stucko en ögonsten med tagg,
De kastade smuts i en liljas dagg.
Så sjungen, sjungen sorgsång,
I sorgsna vågor små,
Säf, säf, susa,
Våg, våg, slå!

Kesäyö kirkkomaalla

Omaa kirkkauttansa kummeksuin
kesäyöhyt maille laskeuupi.
Syviin aatoksiinsa unehtuin
puiset ristit yössö uneksuupi.

Elon onni, lempi, ystavyys,
soi tänne kuin kaiku laulun lauhan.
Kaartuu ikihyvä ijäisyys
yli sydämeni suuren rauhan.

Täälä jossain lähelläni lienet,
tunnen ohitse sun kulkeneesi,
sä, ken kerran uneksijan vienet
rauhan kotiin, pyhään kirkkauteesi,
sa sinne uneksijan vienet.

Imandran laulu

Nyt tornissa kutoo neitoset hääkultakangastaan
ja morsiusneidot laulavat nyt armaastansa vaan.
Soi viimeisen kerran mun lempeni laulu!

Ja ken ne helmet, kivet saa, ja ken sen kruunun saa,
ei kukaan enää rakasta nyt kurjaa kutojaa.
Soi viimeisen kerran mun lempeni laulu!

En kiviä, en helmiä ma siihen punoa saa,
on kyynelhelmet ainoot, joilla sen voin koristaa.
soi viimeisen kerran, ah, soi viimeisen kerran mun lempeni laulu.

Kun päivä paistaa

Päivyt, paistaos hellien
Pohjan kylmälle hangellen!
Kukat vielä on uinumassa,
aalto jäisessä vankilassa;
vaan sun lämpöinen sätehes'
mulle kertovi terveises':
kohta poissa on nietos, jää,
kohta koittavi kevätsää.

Päivyt, paistaos hellien,
paista Suomeni korpehen!
Miss' on puute ja murhe musta,
sinne saattaos lohdutusta!
Kerro lämpimin sätehin:
päätyy huolien talvikin,
toivo, Luojahan luota vaan,
kevät koittavi aikanaan!

Oi, kiitos sa Luojani armollinen 

Oi, kiitos sa Luojani armollinen
joka hetkestä, jonka ma elin,
kun annoit sa ruumihin tervehen
ja syömen mi sykähteli,
kun annoit sa tervettä kättä kaks,
kaks silmää sieluni ikkunaks,
ja hengen herkän ja avoimen
joka tuutia tuulosen.

Sua kiitän mä Luojani armollinen,
kun annoit sa kodin hyvän,
soit äidin niin hellan ja herttaisen
ja taaton niin tarmoa syvän,
kun annoit sa myös pari ystävää
ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,
ja annoit sa armahan isäinmaan,
jota kyntää ja rakastaa.

Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
kun laulun lahjan sa annoit,
kun riemut ja murheet lapsosen
näin sävelten siivillä kannoit,
sen sulta, sulta ma yksin sain
ja sulle siitä mä vastaan vain
ja leiviskästäni tilin teen,
miten käytin mä kanteleen.